Kristillinen Älä alistu! -nuortenkampanja näkyy jo vapaa-ajattelijoiden Eroakirkosta.fi-palvelun tilastoissa. Palvelun tiedottaja Heikki Orsilan mukaan erotahti on selvästi kiihtynyt tiistain aikana.
- Tämän päivän luvut ovat jo kaksikertaiset eilisen vastaavaan aikaan verrattuna. Arvelen, että tämän päivän aikana menee rikki 250 eroamista. Tänään olemme saaneet jo kymmeniä palautteita, joissa eroamisen syyksi mainitaan nimen omaan tuo kampanja, Orsila kertoi iltapäivällä.
Evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen kiirehti tiistaina korostamaan, ettei Älä alistu! ei ole kirkon kampanja. Mukana on kuitenkin kristillisiä järjestöjä, joita tuetaan muun muassa kirkollisverovaroin.
Tampereen vapaa-ajattelijoiden käynnistämä nettieropalvelu saavutti huippunsa viime syksynä, kun Ylen Ajankohtaisen Kakkosen Homoilta-ohjelmasta noussut kohu maksoi kirkolle jopa yli 6000 jäsentä päivässä.
ESS.fi